Helena Malinen
Kuoroharrastukseni alkoi vuonna 1968 Linnan lukion kuorossa. Isäni Pentti Nordmanin innostamana liityin kirkokuoroon. Yhteistä kuorotaivalta meille kertyi 30 vuotta. Isäni nukkui pois tämän vuoden helmikuussa. Kodin henkinen perintö, pyhäkoulu ja Marjatta Tuovisen pitämät tyttökerhot ovat luoneet pohjan kiinnostukselle hengelliseen musiikkiin ja seurakunnan toimintaan.
Kuorolaulu on hyvä harrastus, jonka sosiaalinen merkitys on tärkeä. Kuorolaisista on tullut hyviä ystäviä. Yhdessä muiden kuorolaisten kanssa saan olla omalla paikallani toteuttamassa musiikin kautta palvelutehtävää messussa ja seurakunnan eri tilaisuuksissa. Kirkkokuorolaisena olen mukana seurakunnan toiminnassa. Uusien laulujen ja ohjelmistojen opettelu on innostavaa ja haastavaa.
Virret ja hengellinen musiikki ovat tuoneet lohtua ja voimaa, kun elämässä on ollut koettelemuksia.
Mieleenpainuvin kuoromuisto on Unkarin matka vuonna 1991.
Lea Tuulenkari
Liityin kuoroon vuonna 1999. Arvi, edesmennyt mieheni, oli liittynyt kuoroon vuonna 1996 ja hän sai minutkin innostumaan. Oli mukava lähteä yhteiseen harrastukseen ja jumalanpalveluksiin, juhliin yms. Se yhdisti meitä ja saimme uusia ystäviä.
Olen laulanut kuoroissa jo vuodesta 1960 ja aina alttoa. Monet laulut ovat tuttuja ja osaan ulkomuistista monia. Kun lapset olivat pieniä, olin poissa useita vuosia kuorolaulun parista. Kirkkokuorossa lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja. Ne ovat olleet minulle rukousta, varsinkin silloin kun itse en ole jaksanut tai löytänyt sanoja. Kun ikää tulee, kasvaa myös taivasikävä ja kaipaus "päästä kotiin kerran". Musiikin avulla matkanteko on keveämpää.
Yhtä ainoaa mieleenpainuvinta kuoromuistoa minulla ei ole. Jokainen harjotuskerta on omalla tavallaan antoisa. Laulu, nauru ja hyvä huumori on päivän pelastus ja suuri kiitos myös kuoronjohtajalle, Päiville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti