Pirjo Palm
Työtoverini Orvokki Kamula houkutteli mukaan kirkkokuoroon. Olin aiemmin osallistunut Tuomasmessukuoroon. Nuorena olen laulanut Linnan lukion kuorossa. Lasten ollessa pieniä en raskinut oikein lähteä harrastuksiin. Laulelin lapsille. Sitten kun lapset alkoivat sanomaan, että "ole äiti hiljaa", tuumasin, että on aika aloittaa kuoroharrastus. Tulin kuoroon vuonna 1987.
Laulaminen on ihanaa. Kuoroharrastus on mukavan yhteisöllistä ja laulujen sekä virsien sanoma antaa henkistä voimaa ja tukea arkipäivään, ihmisenä olemiseen. Kirkkovuoden juhlat tuntuvat juhlilta. Saa olla seurakunnan palvelijana.
Minulla on paljon ihania muistoja, kaikki yhteiset matkat ja kirkkomusiikkijuhlat. Esimerkiksi vanhusten leirille osallistuminen Venäjän Karjalassa kun paistoimme lettuja vanhainkodin asukkaille ja lauloimme "Soi kunniaksi Luojan" rakenteilla olevassa kirkossa.
Armi Saari
Ennen kirkkokuoroon liittymistä minulla oli jonkin verran kuorotaustaa. Olin laulanut Tuomasmessukuorossa ja huomasin pitäväni kuorolaulusta. Lopullinen sysäys oli työkaverin pyyntö tulla mukaan kuoroon. Kuoro on minulle ykkösharastus, joka kruunaa viikon. Harjoitusten jälkeen on rentoutunut olotila. Kuoroharjoitus on myös fyysinen suoritus, joka aiheuttaa aivojen endorfiinin, hyvän olon hormonin erittymisen.
Kuoroharrastus antaa voimaa arkiseen aherrukseen ja sen myötä voi pitää yllä ja luoda uusiakin sosiaalisia suhteita, mikä on merkittävä elämän laatua kohottava tekijä. Tutkimuksetkin osoittavat, että kuorolaulua harrastavat ovat onnellisempia kuin ei-harrastavat.
Mieleeni ovat jääneet kuoron mukanaolo Kajaanin Herättäjäjuhlilla 1990-luvulla sekä kirkkomusiikkijuhliin osallistuminen (vuonna 2001 Turku, vuonna 2006 Kuopio ja vuonna 2012 Jyväskylä)
Helena Pitkänen
Äitini ja isäni lauloivat kirkkokuorossa. Itse asiassa he tapasivatkin kuorossa. Heidän ystäväpiirissään oli paljon kirkkokuorolaisia. Lapsina olimme mukana, kun kuoro lauloi. Minulle on kerrottu, että opin seisomaan, kun kuoro lauloi kirkossa. Lukiossa ollessani lauloin kirkkokuorossa vanhempieni kanssa. Opiskeluaikanai lauloin kuorossa, joka harjoitteli maanantaisin ja lauloi keskiviikkoisin katulähetysillassa, joten kirkkokuoroon ei enää ollut aikaa. Kun valmistuin ja pääsin töihin Kajaaniin, olin päättänyt liittyä kirkkokuoroon, jos minut huolitaan. Löysin lehdestä tiedon ja lähdin harjoituksiin.
Kuorossa laulaminen on yhdessä tekemistä. Yksittäinen laulaja ei saa erottua joukosta laulamalla väärin, liian kovaa tai eri tahdissa. Toisaalta muista laulajista saa tukea, eikä tarvitse laulaa yksin.
Kirkkokuorossa laulujen sanojen merkitys on suuri. Vaikka harjoitusten aikana ei voi jutella, kuorosta on saanut ystäviä. Kuoro on tehnyt matkoja paikkoihin, jonne ei muuten tulisi matkustettua.
Mieleenpainuvimmat kuoromuistot liittyvät tunteeseen siitä, että laulu on mennyt "hyvin" ja kuulijatkin ovat tunteneet, mitä kuoro on laulun välityksellä halunnut kertoa. Myös monet tutut laulut, esimerkiksi Hoosiannan harjoitteleminen ensikertaa syksyllä saa kylmät väreet tuntumaan selkäpiissä. Mieleeni on jäänyt myös se, kun lauloimme Unkaraissa, silloisen Neuvostoliiton rajalla pienen seurakunnan kivikirkossa yhdessä seurakunnan kanssa ja laulu raikui holvissa. Muistan myös, kun olin toista syksyä kuorossa ja koristelimme salia kuoron pikkujoulua varten. Kuoron miehet tulivat luokseni ja lauloivat: "Nyt vanhakin jo nuortuu, kuin lapsi leikkimään", tietenkin pilke silmäkulmassa. Arvasin lauluun syynkin, sillä olin juuri mennyt kihloihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti