sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kuorolaiset teatterimatkalla

Kirkkokuorolaiset tekivät 11.11.2017 teatterimatkan Kuopioon.

Kuopion ohjelmistossa on musikaali Viulunsoittaja katolla ja menimme tuota esitystä katsomaan.
Menomatkalla poikkesimme syömässä Kunnon Paikka-ravintolassa Siilinjärvellä.

Viulunsoittaja katolla on ukrainalaiskylässä asuvan juutalaisen perheen tarina 1900-luvun alusta.
Musikaali valmistui 1960-luvulla ja sitä on esitetty moneen otteeseen eri puolilla Suomea. Tutuiksi ovat tulleet musikaalin laulut "Rikas mies jos oisin" ja  "Nousee päivä, laskee päivä"

Tarina kertoo siitä, miten pienessä kylässä asukkaat elävät 1900-luvun aluvuosina perinteisten juutalaiskulttuurin tapojen ja uskomusten mukaisesti. He puhaltavat yhteen hiileen ja naapuriapua riittää nahisteluista huolimatta. Tarina kertoo lämpimästi perheen tyttärien rakkaustarinat, mutta loppuu riipaisevasti kylän tuhoon, koska juutalaisilla oli tosi vaikeaa 1900-luvun alun Venäjällä. Heitä syytettiin mm. keisari Aleksanteri toisen murhasta.

Näytelmä oli viihdyttävä. Hienoja tanssiesityksiä ja upeaa musiikkia, mutta näytelmässä oli myös ajankohtaisia teemoja. Erilaisuuden pelko on tänäänkin tosiasia.
Näytelmän päähenkilö, perheen isä maitomies Tevje joutuu monesti pohtimaan oman arvomaailmansa rajoja.
Toisaalta- toisaalta.
Hän päätyy pohdinnoissaan hyvin inhimillisiin ratkaisuihin.
Tätä pohdintaa myös me teemme!