Kirkkokuoro Linnantauksen rukoushetkessä

Kirkkokuoro osallistuu Linnantauksen rukoushetkien hoitamistehtävään. 

Keskiviikkona 26.8. oli kuoron vastuuvuoro. 

Tilaisuuteen osallistujia oli noin 30 henkilöä.

Virsien laulaminen sujui hyvin kun useita kuorolaisia oli tullut paikalle. Eliisa Ainali-Komulainen toimi virsien säestäjänä. Puheen tilaisuudessa piti kuoron puheenjohtaja Raija Väyrynen.

Tilaisuudessa lauletut virret olivat: 202: 1-5, 536:2-5, 342 

Eliisa Ainali-Komulainen ja vahvaa basso-veisuuta tilaisuuteen tuonut Seppo Tuhkanen

Tilaisuuden puhe :

Ajatuksia puhumisesta.

Nämä Linnantauksen rukoushetket ovat tänä syksynä eri tahoilta tulevien ihmisten vastuulla. Tänään vuorossa on kirkkokuoro. Minä olen Raija Väyrynen, kirkkokuoron puheenjohtaja ja täällä on mukanani useita kuorolaisia osallistumassa yhteiseen laulamiseen. Säestäjänämme on Elisa Ainali-Komulainen. Kuorolaisia on myös lukemassa Raamatun tekstejä. Psalmitekstin lukee Hilkka Mustonen  ja päivän  Uuden testamentin lukukappaleen tekstin lukee Pirjo Palm                    

Siunatkoon taivaallinen isä tämän yhteisen päivähetkemme

Sanoilla on valtava voima. Sanat vaikuttavat. Puhe koskettaa. Tämän viikon Raamatun tekstit kutsuvat meitä pohdiskelemaan tapaamme puhua ja reagoida puheeseen.

Raamattu muistuttaa äsken luetussa Jaakobin kirjeessä, että kieli on pieni jäsen, mutta se sytyttää suuria metsiä palamaan. Siksi sanojamme kannattaa käyttää varoen ja viisaasti.

Pyydän meitä miettimään aluksi omaa puhumistamme minulle mieleen tulevien esimerkkien avulla.

Hyvä ja rohkaiseva sana ilahduttaa, nostaa, innostaa ja kannustaa.

Itselläni on montakin muistoa siitä, kun on vilpittömästi saanut kiitosta onnistumisen hetkellä tai tukea ja rohkaisua vaikeana hetkenä. Meillä seurataan tv:stä paljon urheilua ja mediasta mieleen tulee viime viikkojen esimerkkeinä vaikkapa seiväshypyn sankari Vilma Heltelä, joka loukkaantumiskierteen jälkeen onnistuttuaan muisti kiittää valmentajaansa Tero Pitkämäkeä sanoen, että ei olisi enää ilman Teron kannustusta hyppäämässä ollenkaan tai tuoreessa muistissa on myös maratonin Euroopan mestari Alisa Vainio, Hän sai suorituksestaan paljon kiitosta, joka suorastaan laajeni hyväntuulen rintamaksi koko Lappeenrannan tienoille.   

Tein työurani koulussa lukion opettajana ja mieleeni tulee myös monet keskustelut nuorten kanssa, jotka todistavat sen, miten Hyvä sana, kannustus   tuo mielenrauhaa, kun se näyttää, että toinen ihminen on tärkeä.

Koulussa parasta oli, jos löytyi opettajia ja ystäviä, joiden kanssa sai olla oma itsensä, puhua avoimesti ja rehellisesti, hapuilla ja olla epävarma, tulla hyväksytyksi kipuineen kaikkineen, jakaa kasvokkain iloja ja suruja. Sai myös epäonnistua rauhassa ja alkaa alusta. Nuoret olivat onnellisia saamastaan rehellisestä palautteesta, siihen liittyvästä tuesta ja kannustuksesta. Sen varassa oli hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.

Jos hyvä ja rohkaiseva sana ilahduttaa, nostaa, innostaa ja kannustaa, niin

Paha sana voi viedä ilon, haavoittaa, jopa lamaannuttaa.

Joskus vitsiksikin tarkoitettu, huolimaton sana voi jättää elämänikuisen epämiellyttävän muiston. Kun äsken puhuttiin koulusta, itse muistan ruotsin tunnilla erehtyneeni suullisessa sanakokeessa, kun minun piti sanoa mikä sana tarkoittaa maitoa ja olisi pitänyt sanoa mjölk, mutta sanoin vahingossa jauhoa tarkoittavan sana mjöl. Opettajan kommentti oli: Raijalla se menee maidot ja vellit sekaisin.

Pieni harmittoman tuntuinen, mitätön asia, mutta jäi nolona mieleen ja tästä kouluajasta on jo yli 60 vuotta. Monella voi toki olla myös paljon vakavampia muistoja siitä, millaista oli olla koulukiusattu.

 Toinen esimerkkini on positiivinen. Luin vastikään lehdestä pitkään naimisissa olleiden vastausta siitä, mikä on pitkän avioliiton salaisuus: monet pariskunnat sanoivat: riitaa tulee, mutta ei anneta riidan jatkua pitkään. Sovitaan mielellään riita ennen nukkumaan menemistä. Sillä myös puhumattomuus, mykkäkoulu voi olla hyvin ahdistavaa.

Elämme nykyään viestien ja tiedon tulvassa. Viestien tulvassa tarvitaan erityistä kriittisyyttä. Huonot ja ikävät uutiset ylittävät uutiskynnyksen paljon helpommin kuin hyvät ja valoisat uutiset. Tuntuu, että kielteisten asioiden seuraamisesta on tullut viihdettä.   Sananlaskujen kirjan mukaan panettelijan puheet maistuvat makealta, ne painuvat syvälle ihmisen sisimpään. On kysyttävä itseltään, Seuraanko ja välitätkö mieluummin hyviä vai huonoja uutisia? Olenko riittävän kriittinen muita ihmisiä koskevia kielteisiä viestejä kohtaan. Uskonko liian helposti muista pahaa? Jos kuulen lähimmäistä koskevan ikävän uutisen, uskonko sen suoralta kädeltä vai tarkistanko tiedon oikeellisuuden? Juoruilenko? Olenko puheissani luottamuksen arvoinen?

Raamatun sana neuvoo, että kunnioitamme sanoin ja teoin toisiamme. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen.

Paavali Kehottaa Efeson seurakuntaa seuraavasti:

Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi.”

Kun mietitään nykyistä mediaa ja viestinnän tapaa, voidaan jälleen sanoa, että Paavalin neuvot joutuvat tässä maailmanajassa kovalle koetukselle. Tänään tuntuu vallalla olevan ajatus, että paha maksetaan pahalla, kova laitetaan kovaa vastaan ja karkeaan puheeseen vastataan yhtä tahdittomasti.

Vielä yksi esimerkki, mikä nousee arkielämästä.

Kun ihminen väsyy, riita ja pahat sanat tulevat helpommin esiin. Muistan takavuosilta kotona, miten kiukuttelin miehelleni ja tulin sanoneeksi turhan loukkaavia sanoja. Kun myöhemmin pyysin anteeksi ja vetosin väsymykseeni, hiljainen ja rauhallinen mieheni sanoi: mutta kuitenkin sinä sanoit nuo sanat.

Jäin miettimään tuota kommenttia: kuitenkin sinä sanoit nuo sanat.

Niin, minä sanoin nuo sanat ja jostakin sisimmästäni ne kumpusivat.

Ja tätä sisintämme me nyt saamme tutkia tämän viikon eli viime sunnuntain 13. helluntain jälkeisen sunnuntain teeman avulla, joka on Jeesus parantajamme.

Tahtoisin olla oikeamielinen, iloinen, tasapainoinen ja tyyni, en vain itseni takia, vaan ennen kaikkea siksi, että toisetkin vapautuisivat murheistaan ja huolistaan ja että en aiheuttaisi toisille pahaa mieltä. Mutta tiedän hyvin, että itsestäni en siihen pysty. Tiedän, että kestävä ja tarttuva ilo ja mielenmuutos parempaan on Jumalan lahjaa. Jeesus on esikuvamme ja myös anteeksiantajamme, parantajamme. Siksi minulla on toivo, on joka päivä uudelleen alkamisen mahdollisuus ja mahdollisuus oppia uutta.  Kun huomaan virheeni ja puutteeni, uskon, että Jumala tahtoo uudistaa minut, tehdä minut armonsa välikappaleeksi uudistaa myös maailmaa.  

Huomaan ajattelevani, että tärkeää tällä parannuksen tiellä on ainakin ennen puhumista hiljaisuus, joka auttaa rauhoittumaan sekä kuuntelun taito. Hiljaisuus myös opettaa rukousta, yksinkertaista puhetta, jonka Jumala kuulee. Rukouksessa Jumalalle saa myös sanoa suoraan oman heikkouden, ilon ja surun.

Sain tänä kesänä istua herättäjäjuhlien seurapenkissä Ylivieskassa ja siinä seurapenkissä Siionin Virsien laulukirjaa selatessani, huomasin jälleen sen saman kuin jo aiemmin. Siionin virret sopivat hyvin hiljaiseksi rukoukseksi.

Tänään haluan päättää tämän raamattupohdiskeluni Siionin virren 180 rukoukseen, jossa on Jaakko Haavion sanat: Suo Jeesus hellä mieli ja ystäväisi kieli alati ollaksemme, lohduksi toisillemme. Pois ota mestarointi ja tuomitseva sointi, minunkin mielestäni, ylhäinen ystäväni. On väsynyttä monta, heikkoa toivotonta, ihmisten sanat kovat, kun heitä lyöneet ovat. Lohduttajamme hyvä, suo rauha enentyvä. Sen virrata suo meihin ja meistä uupuneihin.

Raamattu kehottaa meitä myös turhan puhumisen sijaan laulamaan kiittämään Jumalaa ja laulamaan hänelle ylistyslauluja

Siksi mekin suuntaamme lopuksi katseemme pois itsestämme ja kiitämme ja ylistämme Jumalaa virren 342 sanoin.

Loppuvirren jälkeen siirrytään harjoittamaan keskustelun, seurustelun sakramenttia kirkkokahveille.