torstai 6. lokakuuta 2022

Kirkkokuoron syysvuosikokous

 Kajaanin kirkkokuoron syysvuosikokous pidettiin 6.10. klo 15 Linnantauksen seurakuntakeskuksessa.

Kokouksessa tehtiin seuraavat henkilövalinnat vuodelle 2023:

Kirkkokuoron puheenjohtajaksi valittiin Raija Väyrynen ja musiikilliseksi johtajaksi kanttori Juha Mikkonen. 

Johtokunnan jäseniksi valittiin Seppo Karjalainen, Esko Ohtonen, Meeri Seppänen ja Aarno Tenhunen. Johtokunnan varajäseninä toimivat Eeva Juntunen, Hilkka Mustonen ja Pirjo Palm.

Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi valittiin Anneli Mattila ja Lea Tuulenkari sekä varatoiminnantarkastajiksi Raija Rimpiläinen ja Eeva Shnoro.

Kajaanin kirkkokuoron edustajaksi Kainuun kirkkomusiikkipiirin kokouksiin valittiin Seppo Karjalainen ja Raija Väyrynen. Varaedustajat ovat Hilkka Mustonen ja Esko Ohtonen.

Kokouksessa hyväksyttiin myös Kajaanin kirkkokuoron toimintasuunnitelma vuodelle 2023.

Kuoroillassa tapahtui myös virallisesti kuoronjohtajakanttorin vaihdos. Juha Mikkonen jatkoi Olli Kinnusen syksyllä aloittamassa tehtävässä.


KAJAANIN KIRKKOKUORON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023

Kajaanin kirkkokuoro on osa seurakunnan musiikkitoimintaa.

Kirkkokuoro laulaa ja tekee tunnetuksi hengellistä musiikkia

Kajaanin kirkkokuoro:

  •  harjoittelee Linnantauksen kirkossa torstaisin klo 15-16.30    
  • osallistuu messuun kerran kuukaudessa
  • valmistaa musiikkiohjelmistoa muihin hengellisiin tilaisuuksiin
  •  toimii Kainuun kirkkomusiikkipiirissä
  •  tekee laitosvierailuja mahdollisuuksien mukaan
  •  pitää yhteyttä paikkakunnan muihin kuoroihin
  •  järjestää jäsenilleen virkistystoimintaa
  • valmistautuu Kirkon juhlia varten, jotka pidetään toukokuussa 2024 Tampereella























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti